kuvasto fi0304

Extrait du fichier (au format texte) :

03-04

Lämmön muodot
Tulikiven takkauunit, takkaleivinuunit, leivinuunit, liedet, mittatilaustuotteet ja kiukaat 2003-2004

Kolme miljardia toimintavuotta
Tulikiven motto, teema ja iskulause sisältyvät sanoihin "Stone with Soul". Tulikiven tuotteet elävät ihmisen mukana. Tulisijat luovat konkreettista lämpöä ja tunnelmaa ­ rakennuskivituotteemme taas mahdollistavat lukemattomat persoonalliset sisustusratkaisut kotiin kuin kotiin. Tulikivi-yhtiöt on pohjoiskarjalainen kivenjalostukseen keskittynyt perheyhtiö, joka uranuurtajana aloitti kymmenen vuotta uinuneen vuolukiviteollisuuden yli 20 vuotta sitten Juuassa. Lämpöä varaavien tulisijojen raakaaine on noin kolme miljardia vuotta sitten syntynyt luonnonkivi. Olemme ylpeitä perinteistämme ja jatkamme työtämme laajentamalla tuotevalikoimaa ja kehittämällä tuotteitamme, joiden suosio perustuu niiden tunnustettuun laatuun ja toimitustemme varmuuteen sekä palveluun. Tulikivi on valmistanut jo yli 200 000 uunia. Konserni kuuluu Euroopan viiden suurimman kivenjalostajan joukkoon ja on maailman suurin teollisesti valmistettujen varaavien tulisijojen valmistaja. Jalostamme vuolukiven lisäksi graniittia, marmoria sekä serpentiniittiä. Pörssinoteerattu yhtiö toimii yli 15 maassa. Tulikiven liikevaihto on noin 60 Me, ja sen palveluksessa on noin 600 henkilöä. Tulikivi on johtava "täyden palvelun kivitalo". Tuotevalikoimaamme kuuluvat tulisijojen lisäksi sisustuskivet, joiden valikoima on kattava. Luonnonkivestä toteutettavan sisustuksen suunnittelussa palvelemme alusta loppuun saakka.

Tuli sijansa saakoon
Tulikiven korkealaatuisissa lämmöllä tehdyissä takkauuneissa, takkaleivinuuneissa, liesissä ja kiukaissa moderni tekniikka yhdistyy aitoon ikivanhaan keksintöön; tuleen sekä kivimiesten käsityöperinteeseen. Kehitämme jatkuvasti tulisijojemme muotoilua, energiatehokkuutta ja ympäristöystävällisyyttä. Tulikiven tulisijoilla on paljon pysyviä arvoja, joita emme haluakaan muuttaa, mutta pitkien perinteiden pohjalta on mahdollista myös kehittää tuotteita edelleen uusien vaatimusten mukaisesti ja tulevia vaatimuksia ennakoiden.

Kiveä lattiasta kattoon
Perheyrityksemme on laajentanut toimintaansa tulisijoista myös rakennuskiveen. Rakennamme aidosta ja arvostetusta luonnonkivestä yhtälailla saunan lattian kuin kylpyhuoneen seinätkin. Materiaalien runsauden ansiosta sisustuskivestä voi luoda eläviä ympäristöjä mitä erilaisimmin tavoin. Tulikiven tie on kiveen hakattu. Tinkimätöntä palvelua ja laatua korostavat periaatteemme pätevät kaikissa kuudessa tuotantolaitoksessamme, studioissamme ja myyntikonttoreissamme kaikkialla maailmassa.

Reijo Vauhkonen teollisuusneuvos hallituksen puheenjohtaja

Ikuista oma kertomuksesi kiveen
Tulikivi antaa sinulle vapauden valita ja mahdollisuuden ilmaista persoonallisuuttasi valinnoillasi. Voit muunnella uunin teemaa erilaisilla pintakäsittelyillä, hiekkapuhalluksella tai intarsia- eli upotekoristeilla. Yksilöllisyyttä saa myös lisäämällä uunin ympärille penkkejä, hyllyjä, koristeita sekä lattia- tai seinälaatoituksia.

Myös Tulikiven jalostamilla uusilla vuolukivilajeilla saa uutta ilmettä uuneihin. Kianta Sky on sävyltään pilvikuvioinen ja Kianta Blue tummempi, sinisävyinen vuolukivi.

Tulikivi Classicin tavoin Kianta Sky ja Kianta Blue ovat tehokkaasti lämpöä varaavina ja johtavina ihanteellisia uunimateriaaleja. Ne sopivat yhtä hyvin lattia- ja seinäpintoihin.

Kylpyhuoneessa vuolukivilaatat ovat ihanteellisia, sillä vuolukivi ei ole märkänäkään liukas. Myös muita Tulikiven luonnonkiviä kuten graniitteja, marmoreita ja kalkkikiviä voi käyttää lattioissa, keittiötasoissa sekä kylpyhuonekalusteissa.

Luonnonkivi on edustava ja tyylikäs, mutta se on myös helppohoitoinen, pitkäikäinen ja monikäyttöinen materiaali, jonka käyttö pientalorakentamisessa on lisääntynyt. Luonnonkiven elävä pinta ja yksilöllinen kuviointi tekevät uunistasi ainutlaatuisen.

Yhtenäinen luonnonkiven käyttö sisustuksessa luo tyylikkään ja rauhallisen vaikutelman. Lisää ideoita saat Ideoita ja inspiraatiota sisustukseen -esitteestämme, jonka saat uunistudioiltamme. Voit myös tilata sen osoitteesta www.tulikivi.com.

Tulikivi maksaa postimaksun puolestasi.

Kyllä kiitos, haluan lisätietoja!

Tulikivi Oyj Vastauslähetys Sopimus 83900-675 83903 Juuka

Kyllä, kiitos!
Postiosoite Postitoimipaikka Postinumero

Ole hyvä ja täytä ainakin nimi, osoite, paikkakunta ja postinumero.

Minne Tulikivi-tuote asennettaisiin (jos osoite on eri kuin vieressä)

Haluan

Olen

Nimi

tulisijakuvaston sisustuskiviesitteen hintatarjouksen Tulikivi-studion ottavan yhteyttä uunimestarin kotikäynnille

Dans la boutique



Tulikivi Oyj Tel.: + 358 403 063 100 VAT-number: FI 03500801 ...
Tulikivi Oyj Tel.: + 358 403 063 100 VAT-number: FI 03500801 ...
16/03/2020 - www.tulikivi.com
FI  Suoritustasoilmoitus nro. TULDA210020140813 Tuotetyyppi: Kayttotarkoitus: Valmistaja: Suoritustason pysyvyyden arviointi: TULD-A-2100: KSENIA DUO (2100-2300 mm) KALLA DUO (2100 mm) Kiintealla polttoaineella lammitettava varaava tulisija EN15250. Tulikivi Oyj, Kuhnustantie 10, 83900 Juuka, Suomi. Tuotannon sisainen laadunvalvonta (ISO9001:2008/LRQA Finland). Ilmoitettu testilaitos VTT-S (nro. 0809) suoritti vuonna 2014 tuotteen tyyppitestauksen jarjestelman 3 mukaisesti ja antoi testiraportin...

sahrami kayttoohje a4
sahrami kayttoohje a4
09/04/2011 - www.tulikivi.com
Käyttöohje Kermansaven vuokia ja patoja voit käyttää uuniruokien valmistukseen, Jos lämmität vuoassa pakastettua ruokaa, älä laita ruokaa jäisenä kuumaan tarjoiluun tai ruoan säilytykseen. Kun käytät astioita uunissa tai mikrossa, uuniin tai mikroaaltouuniin, vaan anna sen sulaa ennen kuumentamista. vältä äkillisiä lämpötilan muutoksia ja epätasaista kuumenemista. Jos pakastat ruokaa astiassa, muista, että nestepitoinen ruoka laajenee Ennen kuin otat vuokasi käyttöön, varmista,...

ES1001
ES1001
09/04/2011 - www.tulikivi.com
The Forms of Warmth Tulikivi Fireplaces, Bakeovens and Stoves 2005-2006 Stone with Soul. Three Billion Years in the Making The Tulikivi Group motto, theme and slogan are contained in the words "Stone with Soul". Tulikivi products are a companion for life. Our fireplaces generate concrete warmth and create a warm atmosphere, while our architectural stone products allow for countless, personalized interior decoration solutions for all types of homes. Tulikivi Group is a family business specialized...

tulisijan kayttoohje
tulisijan kayttoohje
09/04/2011 - www.tulikivi.com
K Ä Y T T Ö O H J E K Ä Y T Ä O I K E I N - H Y Ö D Y T E N I T E N SISÄLLYSLUETTELO KERMANSAVI-TULISIJAT KÄYTETTÄVÄT POLTTOPUUT TULISIJAT JA ILMASTOINTI SAVUHORMI Hormin veto ENSIKÄYTTÖ JA KUIVAUS TULISIJOJEN KÄYTTÖ Takkauunit Erkkerimallit Tuplakierto - sytytyspelti Takkaleivinuuni Leivinuuni Liesi HORMIPELLIN SULKEMINEN HUOLTO KYLMILLEEN JÄTTÖ JOS TULISIJA EI TOIMI? 4 5 6 7 8 8 9 9 11 12 13 15 16 17 18 19 19 2 KIITOS VALINNASTASI T er vetuloa Kermansaven uunin käyttäjien...

kuvasto fi0304
kuvasto fi0304
09/04/2011 - www.tulikivi.com
03-04 Lämmön muodot Tulikiven takkauunit, takkaleivinuunit, leivinuunit, liedet, mittatilaustuotteet ja kiukaat 2003-2004 Kolme miljardia toimintavuotta Tulikiven motto, teema ja iskulause sisältyvät sanoihin "Stone with Soul". Tulikiven tuotteet elävät ihmisen mukana. Tulisijat luovat konkreettista lämpöä ja tunnelmaa ­ rakennuskivituotteemme taas mahdollistavat lukemattomat persoonalliset sisustusratkaisut kotiin kuin kotiin. Tulikivi-yhtiöt on pohjoiskarjalainen kivenjalostukseen...

ReglementQuinzaine2009
ReglementQuinzaine2009
09/04/2011 - www.tulikivi.com
REGLEMENT DU CONCOURS "Gagnez un voyage en Finlande" TULIKIVI - Quinzaine Finlandaise Tulikivi du 2 au 14 mars 2009 Article 1: Dénomination La société Tulikivi Oyj, enregistrée sous le numéro 0350080-1 et 83900 Juuka en Finlande, organise un jeu concours du lundi 2 mars au samedi 14 mars 2009. Article 2 : Durée Le jeu est organisé du 2 au 14 mars 2009. Article 3 : Participation au jeu Le jeu est ouvert, sans obligation d'achat, à toute personne physique majeure, pénalement responsable,...

Fireplaces - Tulikivi
Fireplaces - Tulikivi
16/03/2020 - www.tulikivi.com
ENG Wood www.tulikivi.com 1 FRA Le bois GER Das Holz NED Hout ITA La legna Fireplaces ENG Wood: an economical and environment-friendly fuel... ... if put to clever use! WOOD IS AN ENVIRONMENT-FRIENDLY FUEL  ESPECIALLY WHEN USED IN YOUR TULIKIVI The amount of CO2 emitted when you burn wood in your Tulikivi is the same as when wood decomposes naturally in the forest. The same quantity of CO2 is extracted from the air for photosynthesis when the tree is growing. This maintains a kind...

JULKI Model (1 - Tulikivi
JULKI Model (1 - Tulikivi
16/03/2020 - www.tulikivi.com
TTU2700/1 23.08.2005-7 ---------------------------------------------------Code Dimensions Weight(kg) Num ---------------------------------------------------P010A 60x300x840 46.1 2 P501A 60x300x270 14.8 8 P508A 60x300x90 4.9 2 P509A 60x300x300 16.5 8 P510A 60x300x150 8.2 8 P530A 60x300x210 11.5 8 P535A 60x300x420 23.0 4 P605A 60x300x570 31.3 11 P2217A 60x300x570 28.4 1 P781A 60x300x570 29.2 2 P707B 60x240x420 18.1 4 P780A
 

RSE Rapport RSE V2 2022 IMPACT
RSE Rapport RSE V2 2022 IMPACT
11/08/2024 - impact-even.com
RAPPORT RAPPORT RSE RSE 2022 NOS ENGAGEMENTS RESPONSABLES 2022 " Environnement " Achats responsables " Éthique " Social www.impactevenement.com Qui sommes-nous ? IMPACT EVENEMENT, prestataire technique depuis 1987, a pour mission d'accompagner ses clients dans la conception, la réalisation et la promotion de leurs événements. Notre expertise nous permet d'offrir des solutions techniques et créatives dans les domaines de la lumière, du son, de la vidéo, de la structure et de la...


Patch antifuites AtmosExtrem : Patchez, lissez, c’est réparé !
Patch antifuites AtmosExtrem : Patchez, lissez, c’est réparé !
26/03/2012 - www.primavera.fr
Information presse  Mars 2012 Réparations d urgence Voir la vidéo Après plusieurs années de sollicitations, des brèches, des fissures ou des trous peuvent apparaître sur les descentes d eau telles que les gouttières, les canalisations, ou les systèmes d arrosage enterrés & Les infiltrations d eau causées par ces fuites sont souvent dérangeantes et peuvent endommager les fondations et les murs, et être responsables de remontées d humidité dans la maison. Pour stopper rapidement...


09/10/2024 - www.sauter.fr
Résumé en cours de création pour ce fichier PDF


060 0005 MONOBLOC X600
060 0005 MONOBLOC X600
22/02/2012 - www.loxam.fr
Ce modèle est présenté à titre indicatif comme un exemple de matériel référencé dans cette catégorie. Il ne présage pas du matériel proposé dans l agence que vous aurez sélectionnée. BUNGALOW MONOBLOC X600 2410 2236 5960 5786 BUNGALOW MONOBLOC X600 Code produit 060 0005 Surface utile 12,90 m2 Charge admissible sur plancher 250 kg/m2 Fenêtre 1 Porte 1 Prise de courant 230V 2 Prise de téléphone 1 Poids de base